Helmikuun top 10 viikon huippuhetket
Kuukausi jos toinenkin on taas vierähtänyt ja aika kaivaa kuukaudesta ne positiiviset ja hyvät asiat. Elämäni on kuitenkin sen verran arkista, että viikossa ei ehdi tapahtumaan sellaista, jota kannattaisi postauksen verran kirjoitella. Halutessasi voit edelliset käydä lukemassa täältä.
Top 10
2. Sain lapseni villasukat valmiiksi, voitteko kuvitella! Ja aloitin tietysti jo uudet, jotta ne olisi ensi talveksi jo valmiina. Aloitin myös virkkaamisen opettelun….
3. Saavutin tavoitteeni ja valmistun keväällä! Sain siis opinnäytetyön siihen malliin, että palautin sen opettajalle tarkastettavaksi. Opettaja arvioi sen 3-4 väliin, joten olen enemmän, kuin tyytyväinen. Itse koen antaneeni siihen kaikkeni, joten nyt tuotos on kielentarkistuksessa.
4. Blogissani on vieraillut 160 kävijää. Mahtavan ihanaa, kiitos jokaiselle!
6. Olen saanut pidettyä keskiarvoni yli 4, joten mahdollisuus jatko-opinnoille on edelleen mahdollista. Pohdin tätä paljon, mutta on järkevintä hakea heti jatkoa, koska muuten ei välttämättä sitä enää tee sekä muistissa vielä edelliset opinnot, jotka tukevat jatkoa.
7. Sain viimeinkin sähköpöydän. Joten nyt voin sanoa hyvästi selkä ja jalkakivuille. Huomaan kyllä, että väsyy sitä seisoessa, mutta askel kerrallaan.
8. Huomaan mieleni kääntyneen kevättä kohti eikä talvi ja pimeys paina enää mieltä alaspäin. Odotan kesää ja pyöräilyä sekä kalastusreissuja. Kesälomasuunnitelmat on aloitettu. Kyllä tästä talvesta taas selvittiin, vaikka tuntui raskaalta.
9. Olen saanut nukuttua ja vaikka huono yö olisikin, korjaan tilanteen heti luontaistuotteella. Sen avulla saan univajeen korjattua heti seuraavana yönä, enkä päästä tilannetta pahaksi. Olen huomannut, että pelkään ja murehdin kaikkea, jos en nuku. Totta kai se vaikuttaa myös mielialaa alentavasti.
10. Olemme käyneet ravintolassa syömässä koko perhe ja se on ollut kaikille mukavaa vaihtelua ja laatu aikaa. Ihanaa, kun on paikka missä syödä turvallisesti. Siitä onkin seuraava postaus luvassa!
Pikkusen taas puristamalla, mutta kyllä niitä löytyi taas kymmenen! Kerro ihmeessä oma huippuhetkesi!
Jos tykkäsit jaa tästä ja anna sydän postaukselle!