Pohdin ja mietin
Minulla kesti kauan pohtia tämä blogi asia siihen pisteeseen asti, että alan toimeen ja ryhdyn kirjoittamaan. Minulla on vuoden verran ollut nimi, mutta aloittamisen tekosyille ei meinannut tulla loppua.
Epävarmuus
Yksinäisyyden ajatus
Yksinäisyys on myös yksi sellainen, joka ajoi minut blogi maailmaan purkamaan tunteitani, ja pohtimaan asioita, joita teen. Asiaa jo sivusin valokuvauksellisen pyöräilyn artikkelissani. Vaikka minulla on periaatteessa muutamia ystäviä, koen olevani yksinäinen. Minulla ei ole ystävää kenen kanssa voisin tehdä, jotain muuta, kuin käydä kävelyllä tai ravintolassa. Haluaisin ystävän, jonka kanssa voisin matkustaa, joka kesä edes yhdeksi viikonlopuksi johonkin uudelle paikkakunnalle ja tutustua siihen rauhassa ilman lapsia. Onko se jo liikaa vaadittu, jos kuitenkin minulla on ihmisiä kenelle voin soittaa, jos on ilon tai surun asioita kerrottavana? Näen tätä somessa ja se tuntuu pahalta, kun minulla ei ole sellaista henkilöä. Se saa mieleni matalaksi, että olenko ihmisenä niin ikävää seuraa? Tämä on huono tie, joten nyt on siirryttävä positiiviseen suuntaan.
Käännös positiiviseen takaisin
Minulla on työ ja harrastuksia, minulla on mahtavat lapset. Minulla on ihana mies, joka viettää kanssani aikaa, vaikka lastenhoitajien puutteen vuoksi emme voi yötä olla pois kotoa. Voimme silti käydä jo syömässä tai pyöräilemässä kahdestaan.
Minulla on nyt blogini ja toivottavasti tätä kautta löytyy samanhenkisiä ihmisiä elämääni. Nykyäänhän se ei haittaa missä asuu, kun junat kulkee ja on digitaalisia välineitä millä voi pitää yhteyttä.
